FIP - Entinen kuolemantauti

FIP - entinen kuolemantauti
Ei ole montaa vuotta kun yksi inhokkidiagnooseistani oli FIP eli kissan tarttuva vatsakalvon tulehdus (feline infectious peritonitis). Nimi on peruja vanhalta ajalta, kun taudista ei vielä tiedetty kaikkea. Oikeasti FIP ei tartu, eikä se oikeastaan ole edes vatsakalvon tulehdus vaan verisuonitulehdus. Mutta ei anneta näiden pikkuseikkojen häiritä.
Kaiken pahan alku ja juuri on kissan suolistossa elelevä koronavirus.
Joo on se pöpö sukua tälle meidän viimeisimmän pandemian aiheuttajalle, mutta kissojen riesana on tämä tauti ollut huomattavasti pidempään. Suurin osa kissoista kantaa tai on kantanut koronavirusta ja koronavirus kyllä tarttuu kissasta toiseen. Koronassa oireilu kuitenkin usein on olematonta, korkeintaan vähän pientä ohimenevää ripulia, tuskin edes tiedetään että kissalla moista taudinaiheuttajaa onkaan. Pieni osa kissoista kuitenkin voi kehittää FIP:n. Jos kissan koronan keittää oikein stressipitoisessa liemessä, lyö sekaan kauhallisen surkeaa tuuria ja muutaman pikku geenimutaation niin avot - tuloksena on mutatoitunut superkoronavirus FIP, joka lähtee laukalle kissan valkosoluihin ja sieltä kaikkialle elimistöön.
FIP riivaa erityisesti nuoria alle parin vuoden ikäisiä kissoja,
mutta myös hyvin iäkkäät superseniorit voivat sairastua. Oireilu on alkuun tosi epämääräistä. Se voi alkaa ripulilla, kuumeella, yleisoireilla kuten syömättömyydella, melkein millä vaan. Tätä voi seurata nestekertymä rinta- ja/tai vatsaontelossa tai muutokset silmissä. Pahimmillaan FIP voi edetä neurologisiksi oireiksi kuten kouristeluiksi.
Tiedättekö miksi moni eläinlääkäri kavahtaa FIP-diagnoosia?
Osasyy on se, että FIP:n diagnostiikka on ihan hanurista. Yhtä varmaa testiä ei ole vaan diagnoosi tehdään yhdistämällä monia FIP:iin sopivia palapelin palasia ja toivotaan että ollaan väärässä. Merkittävin syy kavahtamiselle, ainakin ennenaikaan, oli se, ettei FIPille voinut oikein tehdä mitään. Se oli kuolemantuomio. Vaan ei enää!
Viime vuosina kissalääketieteessä on tehty läpimurto
ja nykyään FIP:iin on kehitetty lääke GS-441524. Eikä mikä tahansa lääke, vaan sellainen, jolla kissa paranee 80-90% tapauksista! Nollasta lähes kaikkien kissojen paranemiseen. Aika siistiä. Vaikka lääkkeen nimeksi olisivat voineet antaa jonkun fiksummankin…
FIP:n hoito on silti vaativaa,
eikä lääkekään ole halvimmasta päästä. Hoito sisältää useita kontrolleja, verikokeita ja mahdollisia lääkeannosmuutoksia useiden viikkojen ajan. Aivan alkuvaiheessa, kun hoitokeino vasta saatiin Suomeen, hoidon kokonaiskustannukset saattoivat nousta 10 000 euroon. Mutta nykyään, kun yhä enemmän lupaavia tutkimustuloksia lyhyemmistä lääkekuureista saadaan, hoitokustannuksetkin ovat laskeneet “vain” muutamaan tuhanteen euroon. Ilmaista FIP:n hoito ei siis ole, mutta hyvinkin mahdollista.
FIP:n hoitoon tarvittavaa lääkettä ei löydy ihan joka nurkalta,
sillä sen hankinta klinikalle vaatii erityisluvan hakemista Fimealta. Iloksemme voimme kuitenkin todeta, että lääkettä pidetään Mielikin hyllyssä jatkuvasti saatavilla. Tämä siksi, että FIP:n hoidossa ei voida aikailla ja ennuste on sitä parempi mitä aikaisemmassa vaiheessa tauti todetaan ja mitä aiemmin hoito aloitetaan. Toivomme ettei lääkkeelle tule asiakkaidemme taholta tarvetta, mutta jos tulee, Mielikki auttaa.